Tämä blogi kokonaisuudessaan sai alkunsa siitä, kun sydämeni väärinkäyttäytyminen alkoi vaivaamaan. Mulla on lapsesta lähtien ollut sydämentykytyksiä, korvissa humisemista, sydämen pamppailua ja rintarangan kiristystä, mutta lyhyiden tutkimusten jälkeen (taisin olla 9 vuotias) todettiin kaiken tämän olevan vain terve sivuääni ja rasitus- ja keuhkoastma.
Reilu kolmekymppisenä työpaikan kuntotestissä kuntopyörää polkiessani minut pysäytettiin ja toruttiin, etten ollut kertonut sydänviasta. "ööh, en tiennyt mulla olevan kerrottavaa". Siitä lähtien mua on tutkittu ja syynätty. Hieno asia.
Nyt, kun minua on tutkittu ja todettu, että sydänvikaa on, olen vähän hämmentynyt ja katkerakin siitä, että minulle on väitetty, ettei sydänviat ole perinnöllisiä. Koska minulla ON sydänvika ja esikoisellani OLI sydänvika ja toisella tyttärelläni oli sydänvika, kuinka voidaan vielä väittää, ettei niillä ole mitään tekemistä keskenään? Sattumaa?
Tuskin. Ja tunnen monta muutakin sydänlapsi perhettä, joilla on sama tilanne. Esikoisellani oli HLHS (vasemman kammion kehitysviivästymä), johon hän menehtyi. Vika löydettiin ruumiinavauksessa, ja se on sen luokan sydänvika, joka olisi pitänyt löytyä raskausajan ultrissa. Toisella tyttärelläni oli ASD (eteisten väliseinän aukko), joka on saatu korjattua. Yleensä ASD saadaan korjattua tähystysleikkauksella, mutta tyttäreni aukko oli niin suuri, että se piti avoleikkauksella suorittaa. Leikkaus meni loistavasti ja tyttö toipui hyvin ja aivan ällistyttävää vauhtia! Lasten toipuminen on aivan uskomatonta.
Tälle sivulle kerään tietoa sydämeni tilasta, miten sen ymmärrän, ja toivon, että siitä olisi jollekin toisellekin hyötyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti