Tytärpuoli vitsailee ja toi ryppyvoidetta, kiitti muru

Uusperheen onnea: 24 vuotias tytärpuoleni toi minulle näytteen ryppyvoiteesta. Varsinainen vitsiniekka. Kertoi kuulleensa, että 25 vuotiaasta lähtien pitäisi käyttää jonkinlaista ryppysuojaa.

Juu, olen mäkin kuullut sen, heräsin siihen viisitoista vuotta myöhässä.

Kokeilla pitää tietenkin.

 Vai että seerumia ohjelmoimaan ihoani uudelleen? Hmm.

Kokeillaan sitten. Esitteessä luvataan aika paljon, mutta taidetaan monessa muussakin luvata samalla tavalla: koe nuoremman näköinen iho. Näe, kuinka hienot juonteet ja rypyt vähenevät silminnähden. WHAAAT?

oho, yllätys! ei hävinnyt mihinkään.

Jos vielä vähän laittaisin, tuonne. Voide kyllä tuntui mukavalta, pehmoiselta laittaa.

Esitteessä luvataan vielä, että kun olet käyttänyt vain yhden viikon ajan, huomaat jo ensimmäiset merkit ihosi nuoremmasta ilmeestä.
Jaahas, katsotaanpa: näytteestä riittää kahteen kertaan. Ei viikkoon, vaan kahteen päivään, joten paha mennä sanomaan, tuleeko ihoni olemaan nuoremman näköinen, ellen osta koko purkkia.

Kaikki todennäköisesti lupaavat suunnilleen samaa, en tiedä. Niinpä, vaikka olen neljä-nolla, en tiedä, en ole aiemmin juurikaan tutustunut moisiin. Nyt on varmaan pakko.

Pomppien lekuriin ja naama turvoksissa

Kemut alkakoon! Viikonloppuna juhlimme 8 vuotiasta tytärtäni ja pomppulinnat odottivat juhlijoita. Ja niitä riittikin! Tytär oli yllätyksekseni kutsunutkin aivan hirvittävän määrän lapsia juhliin. Oli hän kertonut ja olimme keskustelleetkin määrästä ja keitä kutsuu, mutta siltikin määrä yllätti äidin. Eipä äiti ole ihan järjestelmällisimmästä päästä. Kemut olivat kivat, ilma oli mitä parhain, joten saimme juhlia ulkona! Mahtavaa, eipä tarvinnut sisällä siivota! Eräs isä katsoi kauhuissaan pomppulinnoja. Olin menossa rauhoittelemaan, johon hän nauraen totesi, että tulee suorituspaineita muille vanhemmille. Rauhoittelin, että mulla ne paineet ovat aina, sillä muuta äidit järkkäävät aina niin upeita juhlia, on leikkejä ja arvoituksia, kovasti nähty vaivaa ja tehdään yhdessä ja mä en mitään ikinä keksi, enkä jaksa järkätä mitään aasinhäntäjuttuja enkä muitakaan vastaavia. Ihaninta juhlien jälkeen oli se, että yksi tytöistä tuli ja halasi minua lähtiessään. Hiljainen tyttö, joka meillä ei ole ennen käynyt. Tuli tälle äidille niin hyvä mieli ja kyynel tietenkin silmäkulmaan.

Meidän lapset jatkoivat pomppimista juhlien jälkeenkin ja haverihan siellä sattui. Neljävuotias poikamme loukkasi jalkansa ja lääkäriinhän sitä piti mennä. Annoin kyllä yhden yön levätä, jospa vaikka helpottaisi. Ei turvonnut, mutta kipeä oli. Varmuuden vuoksi kävimme sunnuntaina näyttämässä, eikä siellä murtumaa ollut. Tärähtänyt todennäköisesti vain. Palkkioksi tosi reippaasta käynnistä piti mennä hampurilaiselle.

Juhlien ja lapsen loukkaantumisen vuoksi omat liikkumiset jäi muuten tältä viikonlopulta väliin, mutta pomppimassa tietenkin tuli käytyä. On muuten kovaa hommaa. Teki hyvää jaloille.

Juhlien jälkeen rauhoittavalle kävelylenkille. En ottanut edes kuulokkeita mukaan, olin vain hiljaisuudessa. Muuten oli oikein mukavaa, mutta kevät on kyllä kamalaa siitepölyn vuoksi. Koko päivän ulkona ollut ja nyt olen niin tukossa, että sain taas uuden tekosyyn olla käymättä juoksulenkillä. Silmät kirvelee, kutisee ja on turvoksissa, nenä vuotaa ja kutisee ja on turvoksissa. Jeii. Onneksi tämä aika ei ole pitkä. Tosin kesällä on heinät, pujot yms kivat. jippii.


Tulossa:
Uusperheen onnea: 24 vuotias tytärpuoleni toi minulle näytteen ryppyvoiteesta.

RYPPYJÄ!

Aargh! Mitä mun silmäluomille on tapahtunut? Voi herramunjee, mikä näky aamulla.

Kuvan otin dramaattisella efektillä. 

No okeiokei, leikin kamerallani ja löysin siitä dramaattisen efektin, joka todellakin herätti mut. Hirveän näköistä.

Vähän parempi, mutta silti niitä uomia on. Huokailin aamulla, mutta ei auta, rasvalaatikon kimppuun vaan. Sinne on kerääntynyt kaikenlaisia rasvapurkkeja, ostan purkin ja se jää pölyttymään. Mitäs sieltä löytyykän? Olin kuin olinkin joskus ostanut jotain silmänympärysvoidetta. Oho, ja se on vielä kiinteyttävää ja siloittavaa. Just. No, kokeillaan vaan.

Äh, ryppyvoide. 

Sinne meni. Onks tää nyt koko loppuelämän juttu? Siloitellaan ryppyjä? Tai siis yritetään. Ja sitä rasvaahan pitää laittaa muuallekin. Ja niitä purkkeja pitää olla sen seitsemänkymmentä? Tätäkö tämä ihana aikuisen naisen arki on?
Mietin sitä aamiaisen äärellä. Paitsi, että aamiainen siiryi, kun yhtäkkiä muistin, että piti mennä labraan, eikä sitä ennen saa syödä, eikä juoda. Olin juuri saanut itselleni aamiaisen eteeni ja olin laittamassa suuhuni, kun jostain tuli mieleen, en todellakaan tiedä, mistä se ilmestyi, että LABRA! Onneksi se oli puolen tunnin sisään siitä hetkestä, kun muistin.

Tämä jäi odottamaan

Turha muuten ajatella, että tämä olisi diettiaamiainen, sillä sitä se ei ole. Olosuhteiden pakosta kokeilen tällaista aamiaista, tämä on ruokavaliomuutos. Olen nimittäin huomannut, että leipä turvottaa ja kaasuttaa mua. Kahvin jouduin  jättämään kolmisen viikkoa sitten pois, pitkin hampain. Rakastan kahvia. Viikonloppuisin on pakko aamuisin saada kupillinen, en kuitenkaan ole pystynyt jättämään kokonaan sitä pois. Leipää olen aina syönyt hirveitä määriä, tämäkin muutos on kamala. Leivän tilalle olen ostanut gluteenittomia leipävirityksiä ja joidenkin maku on osoittautunut aika pahviseksi, joten tällä kertaa niiden tilalle ostin karjalanpiirakoita, joilla huijaan itseäni kuvittelemaan, että leipä olisi jäänyt pois.

En tahdo enää synnyttää, enkä aio

Viikon tauko trx-treeneistä ei tee hyvää. Joutui lenkille. Mutta tänään taas oli mahtava, rankka puristus.

Alkulämpöjä hakemassa

 Eräs kanssasiskoista kyseli alkulämpöjen aikana, teemmekö taas sen synnytysliikkeen. Oma ensireaktio oli se, että voi helevetti,  mä olen jo osani synnyttänyt, 5 kertaa riittää. Synnytyspelkoa vielä jäljellä.
No tulihan se liike, ja se todella vastasi asennoltaan suunnilleen synnyttämistä, mutta ei se niin kamalan kipeetä tehnyt. Kipeetä teki ja aiheutti huutoa, mutta pieni kärsimys kestettäneen.

Tuosta ponnistus ylös, juuh, hubaa teki. Ja siinä se vatsa taas roikkuu.

 En koe, että painoni kanssa olisi ongelmaa. Olisi kiva kiinteytyä, saada se vatsa pömpöttämästä ja roikkumasta, takamus ja reidet olisi kiva kiinteämpänä. Ihan nämä normikohdat, mitkä suomalaisilla naisilla monilla on ongelmakohtina. Ja siihen olen ottanut aseekseni TRX:n ja HIITin. Ja hemmetin kovan asenteen. MRR.

Irvistä, irvistä.

 Irvistyksen kanssa kaikki tuntuu helpommalta.

 Ajatus oli tässä vaiheessa, että mä painan aivan liikaa, prkl. Ei nouse eukko ylös. Arvaas vaan, kun piti oikeasti mennä lattialle ja siitä nostaa ylös. Ei, ei noussut. Taas yksi tavoite. Ehkä saavutettavissa.

Yksi ihan loistohuomio muuten oli se, että mulla on ollut oikea polvi muutaman päivän kipeä. Ei ole enää.

Lenkkikammoni kohtasin ja mitä siitä seurasi

Mun on niin hemmetin vaikea lähteä lenkille, vaikka tietää, että olo on sen jälkeen upea ja vaikka tietää nauttivansa kuitenkin melkein joka hetkestä (silloin, kun se ei ole sairaan tylsää). Lenkkeilyssä on huomattavasti enemmän plussia kuin miinuksia, mutta ne miinukset on niin isoja.

Lasketaan plussat ensin:

1. katso kuvaa

2. Lenkille voi lähteä milloin vain

3. kunto kohoaa / kunnon ylläpito

4. kalorien kulutus

5. hyvä olo

6. oma aika ja oma rauha

7. saa kuunnella omaa musaa, jos haluaa (ei mitään biebereitä)

Miinukset:

1. Lähteminen

2. selkärangattomuuteni, tarvitsen ryhmää (jos vähän ottaa kintuista, hengästyttää tai on tylsää,  voi kävellä välillä, ryhmässä ei himmailla)

3. voi lähteä milloin vain (eli heti, kun lapset ovat nukkumassa: keskellä yötä ja aamuyöllä)

4. laiska, mukavuudenhaluinen koira, joka pitää ottaa aina mukaan (sitä voi kyllä aina syyttää, kun ei itseä huvita, juosta "Ei se taaskaan jaksanut")

Plussia enemmän. Miinukset vaan kynnyksenä. Ei mua haittaa aamujuoksut, tai aamuyöjuoksut, varsinkaan nyt keväällä. On jo valoisaa, linnut laulaa, ilma tuoksuu tosi hyvältä ja raikkaalta, mutta se herääminen on välillä aikas paha rasti.

Mitäkö seurasi lenkkikammon kohtaamisesta? Eipä mitään uutta. 

Kaikkea sitä tekeekin

Ohhoh, elämäntapamuutoksesta hetkellisesti mielenhäiriön saaneena ja upean reseptin luettuani päätin kokeilla perheeseeni kasvislasagnea. Alkuperäinen resepti on vegaani, itse käytin kermaa. Ja ihan huomautukseksi vain, mä en ole innokas kotikokki. Teen kyllä ruokaa ja pyrin tekemään hyvää ja ravitsevaa ja monipuolista, jajajaja. Onnistun usein.

Vielä hyvännäköinen

Siitä tuli hyvää. Ehkä hippasen liikaa selleriä lasten makuun ja purjo olisi voinut olla pienempänä. En kuitenkaan lasten reaktioista lasten harmiksi lannistu, enkä jätä asiaa tähän, vaan seuraavalla kerralla jätän sellerin pois ja laitan sen porkkanan, jota ei ollut, koska äiti ei muistanut ostaa kaupasta. Lasten reaktiot olivat yllättäviä, tavallisen yök! mitätääon? huutojen sijaan tuli "ihan kiva, äiti. Lasagne on yleensä hyvää", "äiti, olet rakas. tämä ei ole makuuni". Loistavaa! Sekä äiti että lapset ovat tainneet jotain oppia.

Ruuan jälkeen piti pelastaa universumi Darth Vaderilta Angry birdseillä.
Pelastustehtävä ja maailmanpelastus jäi päälle ja nähtyäni sammakon koiran kanssa iltalenkillä ajotiellä tuli sekin pelastaa. Luonnollisesti. Kaveri oli aivan kohmeessa.

Sinne suojaan ojan pohjalle. 

kuolossa ei hämähäkit viihdy

Tänään löytyi voittaja. Se voittaja oli HIIT. Veti aivan täydellisesti vedon pois. Ja mölyt mahasta. Voiherrantuuteli, jos olisin pystynyt, olisin kiljunut apua. Mutta kun ei ehtinyt, piti kokoajan vetää täysillä ja tauotta. Oli sarjojen välissä 20 sekunnin "taukoja" juu, mutta liikkeessä piti pysyä. Ja muutaman sarjan välissä minuutin tauko. Hei haloo. En ole varma, mutta taisin kontata yhden tauon aikana, kun ohjaaja huusi "pysy liikkeessä!"

Täytyy pienen ihmisen päätä pakottaa, kun vain uudestaan ja uudestaan tekee itselleen tätä. Kokeilee uusia rajoja. Mun raja löytyi nyt. Ei vaan pysynyt vauhdissa, ei millään. Silmissä sumeni. Ja ihan oikeasti oli muuten varmaan ensimmäinen kerta, kun tosissani mietin, että pakko pysähtyä.
Se hetki meni nopeasti ohi, unohdin pysähtymisen, luovuttamisen, kun ohjaaja huutaa "vielämeneevielämenee". Rupesin tuijottamaan kelloa kymmenen, no, myönnetään, viiden minuutin jälkeen. Rapakunto on ikävä asia.

HIITin jälkeen oli rullattava. Ja se teki jo paljon parempaa. Siis kipua ja tuskaa. Kyllä hartiat on päässyt pahasti jumiin. Tärkeintä HIITin jälkeen oli rullata jalat ja pakarat, koska tällä kerralla keskityimme niihin, mutta rullasin perään myös hartiat ja teki kipeää.  Rullauksen aikana juttelu täytti ilman. Rentoa ja kivaa höpöttelyä. Kanssasiskot puhuivat ruokavaliostaan, sen muutoksista ja mitä nyt kannattaisi syödä ja milloin. Voi whaat? Syödä? Pitäiskö nyt vielä pystyä syömään? Ei, ei, ei. Hyvä, että pystyn hengittämään vieläkään. Eräs kanssakärsijöistä kysyikin, että oletko sä hengissä? Et sä normaalisti näin hiljainen ole.

 Ai miksi hämähäkit? Totesin, ettei hämähäkit viihdy homeessa, mutta eivät ne viihdy kuolossakaan, ja sitä tämä päivä oli. Aivan täydellinen päivän alku.

Huomasinpa muuten vielä sellaisen jutun, että olin aamulla äreä ja huonotuulinen. Rääkin ja suihkun jälkeen kuin eri ihminen. Olin ajatellut, että ajoissa vaan nukkumaan, samantein kun mahdollista, mitään voiceja kattella. Eri aatokset tällä hetkellä. Elämä maistuu taas ihan kivalta

Ai pitääks se laittaa kiinni?

Tänään olikin TRX peruttu osanottajien vähyyden vuoksi. Pöh.
Mutta aivan oiva tilaisuus ottaa kuvia, sovimme ohjaajan kanssa, että treffataan salilla, ja räpsitään kuvia. Sain treeninkin samalla. Mahtavaa!

                                   Kidutuskammio, tuskan kruunaa diskopallo.

Pääsin kokeilemaan uusia hihnoja, vanhat sali myy ja allekirjoittanut tietty osti yhdet. Ja unohti, hemmetti soikoon, maksaa. Pitää ottaa rahat mukaan ensi kerralla.

Ostaessamme hihnoja, ohjaaja perehdytti kiinnityksen, sen vaihtoehdot, mihin kiinnittää ja henkinen blondius yllätti minut. Tosin pistän sen kyllä rankan treenin piikkiin, eihän sen treenin jälkeen voi kuvitella, että ajatus pysyy kasassa. Että olisi mitään ajatuksenomaista päässä. Ohjaaja selitti ja selitti, miten hihna kiinnitetään oveen apuvälineellä. Nähdessään tyhjän katseeni, kysyi, onko tämä asia nyt selvä ja laittoi samalla oven kiinni, ja näytti kuinka hihnaa vedetään. Välähdys varmaan näkyi kasvoillani, kun ymmärsin, että hihnan ollessa ovessa kiinni, tulee sen ovenkin olla kiinni. Voi herrantähden, että ihmisen pitää olla urpå. "ai, oven pitää olla kiinni?" Rouvien naurusta ei ollut tulla loppua. Siis omastanikaan.

Voi tuska, yksi kuolonliikeistä. Mutta voi apua, mikä fiilis onnistumisesta!

Ruoska viuhui

perjantaina TRX-salilla ...no ei viuhunut, mutta olisi voinut. Rääkkiohjaajamme sai lahjaksi yhdeltä ryhmältään hyvin kuvaavan ruoskan. Toistaiseksi se roikkuu vielä seinällä, mutta odotan sitä päivää, että se tulee käyttöön. Ehkä se rupeaa soimaan ensi perjantaista, kun HIIT tunti alkaa. Karmeaa kehonmuokkausta ja tuskaa, verta, hikeä odotettavissa, jesss. ihhihhii, musta tuntuu, että mä katkaisen jalkani ennenkuin menen sinne.

Perjantai oli kaiken kaikkiaan kiva päivä! TRX-rääkin jälkeen, kunhan taas pystyi liikkumaan ja hengittämään, kävin tekemässä asian, jota en uskonut ikinä uskaltavani. Ylitin itseni ja tein sen vielä hyvin, tai no, paremmin kuin ajattelinkaan. Mahtavaa! Ja sen jälkeen vielä tuli erittäin ilahduttava meili, jota olen odottanut, joka alkoi: kiitämme mielenkiinnostanne....juuri sillä tavalla, miten kaikki hylkäävät meilit alkavat, mutta tämä jatkuikin erittäin positiivisella sävyllä. jeii! En ollut uskoa! Ehkä se pitää paikkansa, että kaikki paha loppuu aikanaan. Tämä alkuvuosi on ollut kaikkea muuta kuin helppo.
Noh, kyllä tässä ehtii vielä vajota ja epäonnistua.

Lauantaina tuli yllättäen kutsu käydä mökillään ja saunomassa, oli ihana tavata vanhoja ystäviä pitkästä aikaa. Siitä vaan kamat kasaan ex-tempore ja matkaan. Vastaanotto oli lämmin ja mukava. Löylyt olivat kipakat ja juuri sellaiset, mitä tarvittiin. Kotimatkallamme näimmekin muuttajia.

Viikonloppu oli oikein mukava, ja tästä on kiva aloittaa viikko.

TRX ja joutsenet

Voisin aloittaa tämän samalla tavalla kuin perjantaina.
TRX = tuska.kipu.huuto.ponnistus.
mutta ennen kaikkea TRX= itsensä voittaminen.

Vaikka kyllä mä taas mietin, että pitää ihmisen mieli olla sairas ja muisti lyhyt. Mitä mä siellä teen, aivan sairasta tuskaa, ja pinnistelyä ponnistelua. Voi riemu, mikä fiilis, kun onnistuin liikkeessä, mitä en ikinä ikimaailmassa kuvitellut pystyväni! Siis tuskainen liike suoraan helve***tä, jossa lankkuna TRX:ssä ja siitä takamus ylös ja polvet rintaan. Olin aivan varma, etten kykene. AIVOIVOIVOI, sitä riemua, (ja huutoa) kun pystyinkin. Vatsalihaksiin on tullut vähän voimaa. Noh, putosin kyllä pian hehkuttelustani, seuraavaa en sitten kyennytkään. Seuraava tavoite on asetettu.
Ohjaajan ääni oli kadonnut (wonder why), mutta silti se siellä pihisi, että menee vielä, jaksaajaksaa, kaksi vielä. WHAT?? KAKSI?? mihin se YKSIvielä katosi?
Samalla, kun jalat on vatkulia ja kädet ja hartiat huutaa, ilmoittauduin seuraavalle tunnille. Aivan sairasta.

Kotiin tullessani pihaan ajaessani, oli näky komea

Joutsenet ovat palanneet. Niitä on sen verran, ettei kaikki kuvaan edes mahtuneetkaan. Iloitsen niistä vielä kevään, samalla toivoen, että ne lähtevät ennenkuin uimarantakausi alkaa. Kevät on ihanaa aikaa, kaikki heräävät.  Jopa naapuritkin rupeavat kaivautumaan koloistansa, palokärjen koputus kuuluu ja joutsenet möykkää. Lauluksi sitä ei voi edes hyvällä tahdolla sanoa.