Kahviöverit ja herkkusieniä

Vastoin vankkaa päätöstäni, join lauantaina kahvia. Se oli ihanaa! En osannut lopettaa yhteen, enkä edes kahteen kuppiin, vaan join samaan syssyyn neljä kuppia. burb.

Kahvi on sitten hyvää, tosin ei ehkä viikon tauon jälkeen neljä kuppia putkeen ole ihan hyvä idea. Taistelin laattaa vastaan ja urhoollisesti sen taiston voitinkin. Tykytyksiä sen sijaan en voinut estää. No, ne menivät kyllä ohi, mutta pahaa teki.

Viikonloppuna meillä oli ihana kasvissyöjäteinimme käymässä ja hän laittoi meille sienikastiketta riisillä. Kastike oli soijapohjainen. Muuten oikein hyvää, mutta mä en ole ikinä pitänyt sienistä. Hän kyllä oli kysynyt, syövätkö kaikki sieniä ja mietti tarkkaan, mitä laittaisi meille, mutta mä olen halunnut, että lapset syövät, tai ainakin maistavat, kaikkea. Kaikki maistoivatkin ja osa jopa otti lisää. Mahtavaa! 

Minä söin, ihan vain näyttääkseni lapsille hyvää esimerkkiä ja kokeillakseni, maistaakseni ja aivan sen tähden, että teini teki meille ruokaa. Mieheni nauroi sivussa, sillä samalla, kun kehuin, miten hyvää oli, hän näki, miten vaikeaa se mulle oli. Vaikka tarkoitus oli hyvä, ei se tehnyt sienistä yhtään sen parempia. Melkein itku silmässä söin ja nielin. 

Viikonlopun pidin lepoa treenaamisessa ja lenkissä. Lenkkitauko on kestänytkin sen muutaman hetken. ehkä kolme viikkoa. Ilman lämmetessä ehkä innostuu taas siitäkin.

 

Eipä ole hääppöisen näköinen ulkoa, mutta aivoiperse, mitä tuskaa ja rääkkiä siellä tarjotaan. Miilaik. Tämän aamun aloitti siis taas TRX. Lähdin intoa puhkuen ja pomppien treenaamaan ja rääkkäämään kehoa ja sielua. Puolessa välissä mietin, taas kerran, että mitä hel***tiä mä siellä teen, kuolema korjaa. Otti niin kehon päälle, kädet tärisi, koko kroppa tärisi. Ja ohjaaja huutaa, "vielävielä, yksi menee vielä". No prkl, meneemenee. Määmeen, jos ei muuta. 

Olin aiemmin sanonut, ettei sydän treenatessa ole moksiskaan, no nyt oli. Korvissa humisi ja silmissä sumeni. Ajatus, mikä tuli, oli hengitähengitä, nainen. Vähän aikaa hengitin syvään, rauhotuin ja siitä taas menoksi. Toinen ajatus oli, että mä olen hullu. Kolmas, ihan sama, hulluus on ihana asia. 

Kotiin pääsin just ja just. Kroppa tärisi ja jalat oli niin vatkulia, että olin varma, ettei autolla ajosta tule mitään. 

Ehkä kropan saa vetreäksi taas tällä, foamrollerilla. FOAMroller???Missä tässä sitä foamia on????

Ai voi kipu, mitä se tekikään mulle. Hirveää huutoa, kun FOAMroller (siis mulla on köyhän miehen rolleri, pätkä salaojaputkesta, ajaa saman asian) teki parastaan selän alla. Kaikkea sitä tekeekin. Ja hauskinta tässä on se, että mitä enemmän sattuu, sitä enemmän sitä tarvitsee. Ja mua sattuu. Voi että, mua sattuu. Bring it on! 

Kardiologi ei ollutkaan kardiologi

Eilinen käynti kardiologilla oli vähintäänkin mielenkiintoinen.
Hän ei tosiaan tiennyt, mitä tehdä kanssani. Selaili papereitani ja aikaisempia rasituskoe- ja holttertuloksiani, huokaili ja pyöritteli päätään. Papereiden mukaan sussa ei pitäisi olla mitään vikaa. Onko näille psykologinen tilaus? Jos sä vaan aistit nämä häiriöt. Kyllä täällä tuloksissa niitä on, mutta on myös kohtia, joissa ei ole häiriöitä.  Minkälainen sun mieliala on?
Hyvä, että kiinnitetään mahdollisimman laaja-alaisesti huomiota, jotta löytyisi syy oireisiin, mutta mielialani on hyvä, olen aikas onnellinen. Tai niin no joo, on mulla yksi ihan pikkujuttu, mikä häiritsee suurempaa onnellisuuden tunnetta, ja se on tämä pelko, mikä tulee näistä sydänoireista.
Lääkäri aloitti taas huokailun.
"mä en oikeastaan ole erikoistunut näihin" WHAAAAT?
"mitä sun kanssas pitäis nyt tehdä" toinen WHAT?
Lisälyöntejä on, rytmihäiriöitä on, mutta ne eivät ole pitkiä (aijaa, pitkäänkö niiden pitää kestää, että pitää olla huolissaan?)
invasiivinen tutkimus oli se, mitä hän ensin ehdotti. Kysyessäni, mitä se tarkoittaa, vastaus oli: siinä mennään suonensisäisesti ja ainahan siinä on riski. Pieni, mutta se on olemassa.
No, koska vastaus oli aika mitäänsanomaton, päätin kaivaa tietoa ehtymättömästä viisaudenlähteestä; netistä. Hurraa.
 "Tutkimuksessa asetetaan tutkimuskatetreja sydämen sisään sen eri osiin nivuslaskimon kautta paikallispuudutuksessa ja rekisteröidään näin sydämen sisäistä sähköistä toimintaa." (lähde: TAYS/Sydänkeskus)
Lievitti suuresti tuskaani (NOT).
No,  vielä pläräsi tutkimustuloksiani ja huokaili ja päättikin otattaa vielä yhdet labrat ja vielä yksi rasitustesti ennen lähetteen laittoa Meikkuun. Hoitaja oli jo lähtenyt siltä päivältä kotiin, joten hän lähettää ajan, joka lääkärin mukaan on "toivottavasti mahdollisimman pian". Lääkitystä ei voi muuttaa, koska verenpaine on muutenkin alhainen. Käy ostamassa vitamiinivalmiste, jossa on magnesiumia ja b-vitamiinia oli viimeinen, mitä hän sanoi minulle.
En tiedä, mitä tähän kohtaan sanoa.

Sen sanon, että koska mulla ei fyysisessä rasituksessa sydän ole ratketa, lähden kohta TRX:ään rehkimään. Siellä saan ajatukset pois tuosta ja KAHVISTA. Voi pe**e, että mä kaipaan kahvia! Päätä on särkenyt nyt neljättä päivää ja tapojen muuttaminen on yhtä tuskaa. Tauoille ei oikein nyt tunnu keksivän mitään kunnon syytä. Teelle???? Öh, vissylle??? Ihan oikeesti.
Kahvia juodessa mun ei tullut naposteltua mitään, se kahvi riitti. Jos juon kupin teetä (öööööh), tulee syötyä samalla karjalanpiirakka tai gluteeniton "leipä". Juuh, mä vaihdoin leivänkin gluteenittomaan. Ajattelin kokeilla sitä, koska olen niin hemmetin turvoksissa kokoajan, ihan sama, miten syön.
Karjalanpiirakkaa käytän itseni huijaamiseen.

Niih, kuvaus taitaa kertoa aika paljon tilanteestani tällä hetkellä. Nelikymppinen perheenäiti herää siihen, että on nelikymppinen. Tällä tarkoitan sitä, että lapset kasvavat, ovat pieniä vielä, mutta eivät vauvoja eivätkä tarvitse äitiä ihan kokoajan. Yhtäkkiä äiti huomaa, että aikaa alkaa olemaan tiskipöydän raivaamiseen, pikkuhiljaa koti rupeaa näyttämään siistimmältä, ei vielä täysin putipuhdas, mutta pahimmat pölypallot on pois nurkista. Ja ennen kaikkea, yhtäkkiä äiti huomaa, että kahvin voi juoda kuumana.
Tämä kaikki lisäaika, mitä  ei vuosiin ole ollut, kostautuu äipälle siinä, että äipälläpä on aikaa myös ajatella itseään ja katsoa itseään peilistä. Ensimmäinen ajatus oli: voi Hele***ti.
Siitä kauppaan ostamaan yövoiteet, päivävoiteet, kosteuttavat kasvonaamiot ja voin kertoa, ettei ne tässä vaiheessa enää auta. Ei se nuoruus enää tule.

Seuraava askel olikin sitten kuntoilu. Lenkille, zumbaan, trx.....kaikki superihania, paitsi lenkkeilu, joka on sairaan tylsää. Onneksi on hyvää musiikkia, trackerit ja kaikki muu millä voi hifistellä. Lenkkeilyvaatteetkaan ei enää ole vain verkkarit ja lenkkarit, sitä määrää teknistä vaatesälää en ikinä uskonut kaappiini kerääväni. Onneksi eivät ole sentään vain kerääntyneet, vaan ihan on käytössä. Olen aina ollut täysillä eteenpäin - tyyppi. Niin tässäkin. Ja keho päätti pysäyttää. Muutaman kuukauden pakkolepo oman ja lasten sairastelun vuoksi. Kun ei moneen vuoteen... siis apua, 10:een vuoteen, mitään hyötyliikuntaa kummempaa ole tehnyt, ei voi odottaa kiinteytymistä ja kunnon kohoamista hetkessä. Mutta kun mä haluun. pliide.
Juuei.

Sydän rupesi muistuttamaan itsestään.
Sydänvikani todettiin kolmekymppisenä, synnynnäinen kuulemma. Mitraaliläppä vuotaa ja altistaa rytmihäiriöille. No jess. Niitä minulla riittääkin, ja tiheälyöntisyyttä. Olin aina luullut, että se on normaalia. urpå.
Sydämentoimintaa on  tutkittu vuorokauden holtterilla muutaman kerran ja viimeksi viime viikolla oli viikon. Tämä laite oli tapahtumaholter. Luulin, että se mittaa viikon toimintaa ja yllätyin sen pienestä koosta. Ei se ihan niin mennyt. Minun piti joka kerta, kun tunsin tapahtuman, painaa nappia ja merkata, mitä olin tekemässä. Olisin voinut palauttaa sen seuraavana päivänä. Vein vasta neljän päivän päästä, kun en ehtinyt aiemmin. Tarkoitus tällä mittauksella on "saada kiinni" oire-syy. Viime kontrollissa kardiologi nimittäin totesi, että sydämeni "käyttäytyy väärin". Terminä hauska, mutta käytännössä ei. Sydän siis tykyttää miljoonaa levossa ja rasituksessa normimeininkiä. Huomenna on taas kardiologi, ja hän on toivottavasti perehtynyt ja analysoinut holtterin tulokset.
Sitä innolla odotellessa (NOT).

Sydämen takia olen ollut juomatta kahvia. No, eilen join. Ihan vähän. Perjantaina oli ensimmäinen täysin kahviton päivä. Mä kärsin, mä kärsin niin saat****ti. Lauantaina olikin sitten hirveä päänsärky, en ole aivan varma, että se johtui siitä, onhan päänsärkyyn muitakin syitä, mutta tuo on todennäköisin. Olen juonut normipäivänä kahvia sellaiset 6-8 kuppia päivässä. No nyt, kun rupesin laskemaan niitä kuppeja, niin eihän tuo niin paljoa ole, eihän?