Eipä ole hääppöisen näköinen ulkoa, mutta aivoiperse, mitä tuskaa ja rääkkiä siellä tarjotaan. Miilaik. Tämän aamun aloitti siis taas TRX. Lähdin intoa puhkuen ja pomppien treenaamaan ja rääkkäämään kehoa ja sielua. Puolessa välissä mietin, taas kerran, että mitä hel***tiä mä siellä teen, kuolema korjaa. Otti niin kehon päälle, kädet tärisi, koko kroppa tärisi. Ja ohjaaja huutaa, "vielävielä, yksi menee vielä". No prkl, meneemenee. Määmeen, jos ei muuta. 

Olin aiemmin sanonut, ettei sydän treenatessa ole moksiskaan, no nyt oli. Korvissa humisi ja silmissä sumeni. Ajatus, mikä tuli, oli hengitähengitä, nainen. Vähän aikaa hengitin syvään, rauhotuin ja siitä taas menoksi. Toinen ajatus oli, että mä olen hullu. Kolmas, ihan sama, hulluus on ihana asia. 

Kotiin pääsin just ja just. Kroppa tärisi ja jalat oli niin vatkulia, että olin varma, ettei autolla ajosta tule mitään. 

Ehkä kropan saa vetreäksi taas tällä, foamrollerilla. FOAMroller???Missä tässä sitä foamia on????

Ai voi kipu, mitä se tekikään mulle. Hirveää huutoa, kun FOAMroller (siis mulla on köyhän miehen rolleri, pätkä salaojaputkesta, ajaa saman asian) teki parastaan selän alla. Kaikkea sitä tekeekin. Ja hauskinta tässä on se, että mitä enemmän sattuu, sitä enemmän sitä tarvitsee. Ja mua sattuu. Voi että, mua sattuu. Bring it on!