Pömpöstä eroon (?) vol 2, se löysi tiensä takaisin

no ei se pömppö pysy poissa, jos ei pysy tiukkana itselleen. Viikonloppuna, lauantaina,  lapsilla on namipäivä ja vaikka äippä kuinka vannoo ja vakuuttaa itselleen, ettei mitään nameja syö, huomaa sitä yhtäkkiä mussuttavansa jotain sulkaapitoista, jonka ohimennessään napannut ja pitelee kädessään seuraavaa suullista. Ei ole senkärankaa, ei.

 
Puolustuksekseni voi kyllä sanoa, että nykytutkimusten valossa suklaata ei ole syytä kovinkaan paljoa vältellä rasvakertymien pelossa. Paljon suklaata kuluttavilla teineillä on usein vähemmän vatsaan kertynyttä rasvaa.Yllättävät tulokset perustuvat Nutrition-lehdessä julkaistuun Granadan yliopiston tutkimukseen. (lähde Huffington post 15.11.2013) 

Ai niin, mutta kun, minäpä en ole enää mikää teini. Kertyy  minkä kertyy ja pois se pitäisi saada.
Ilman työtä se ei poistu, joten toivon, että tänään on parempi päivä ja pääsee tämäkin mamma lenkille tai edes vähän liikkeelle, ihan oman pääkopankin vuoksi. 

Englannin lakritsit, voi nam

 Tämä selkärangaton matelija piilottelee autossaankin pahepussiaan, joka usein on, mitäpä muutakaan, kuin englannin lakritsipussi. Automatka menee rattoisasti popsien, pussi tyhjenee nopeasti ja sen jälkeen onkin huono olo. Siis oikeasti vain lakritsin ylisyönnin aiheuttama oikea pahoinvointi. Mutta kun ne on niin hyviä.


On siis liian aikaista iloita ja juhlia pömpötöntä massua, ja jos ei pääse liikkumaan, niin ei se kulukaan mihinkään, se, mitä on syönyt. Olosuhteet, niistä sen enempää puhumatta, olivat sellaiset viikonloppuna, ettei päässyt lenkille eikä trx-treeneihin, mutta ne eivät olleet ensimmäisenä mielessäkään. Vaikka voisi luulla, että tekosyitä, mutta surullista kyllä, tällä kertaa ei ollut.

Jospa elämä tästä ruahoittuisi ja tasaantuisi ja pääsisi normaaliin rutiiniin, mitä lienee tarkoitetaan, taitaa olla vähän ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki touhua. Elämä yleensä taitaa olla sellaista.

Kyllä maalla on mukavaa, välillä

Viikonloppuna kesä yllätti taas sillä, kuinka ihana Suomen kesä voi olla. Lauantaiaamupäivän vietimme ihanassa pihakirppistapahtumassa, jossa oli lavatanssit samassa. Melkeinpä keskellä peltoa, ihana maalaistalo, lämmin, aurinkoinen ilma  ja ystävällisiä ihmisiä. Kirppismyyjiä oli monta ja osalla näytti olevan piilopullo pöydän alla, sieltä sitten vaivihkaa vähän kaadettiin viinilasilta näyttävään lasiin pikkulirauksia. Oli kyllä aivan mahtava tunnelma. Kuin olisi johonkin vanhaan aikaan pudonnut. Kylänvanhimmat istuivat puutarhatuoleilla pöytien ääressä juttelemassa ja heille tuotiin juomaa, pidettiin huolta ja lapset juoksivat pitkin pihaa. Ihan kuin olisimme maalla olleet. Ainiin, mehän asumme maalla.
Me veimme viemisinämme pomppulinnamme lainaksi.

Taattu hitti ja lasten pysäyttäjä, hetkeksi. Kyllä siinä isompikin viihtyy ja meninkin lasten kanssa pomppimaan, kunhan saimme sen kasattua.

Meidän lapset eivät jaksaneet pomppia koko tapahtuman ajan, onhan se jo tuttu vempain, ja lähdettiinkin kotiin välillä. Kun menin hakemaan pomppulinnaa, olin varautunut, että menee kauan aikaa, onhan se aika iso ja painava ja olin varma, että auttajia ei montaa olisi, että ihmiset olisivat ehtineet jo lähteä pois. Vielä mitä, kun saavuin pihaan, tuli neljä miestä auttamaan ja ennenkuin huomasinkaan, oli pomppis auton kyydissä, auto käynnissä ja valmiina lähtöön. Vähän jouduin vain antamaan ohjeita kasaanlaitossa, niitäkään nyt kovinkaan paljoa miehet kuunnelleet. Jäin hetkeksi vielä juttelemaan talon rouvan kanssa ja hän teki minuun jälleen kerran vaikutuksen. Ihana, ihana nainen. Hyvin välitön ja välittää kylästä, kylän tapahtumista ja sen tulevaisuudesta.Se tuntuu olevan tänä päivänä aika harvinaista.

Pitkästä aikaa oli sään puolesta todella ihana päivä, ja sitä erehtyi luulemaan, että kyllä se kesä sieltä sittenkin tulee, kunnes sunnuntai koitti; yksitoista astetta lämmintä ja vesisade.

Ehkä se kesä sieltä kuitenkin joskus tulee. Ainakin ensi vuonna?

Core Ball -kokeilu ja pömpöstä eroon

Liikuntapiste LaVidassa alkoi uusi tunti, CoreBall, ja pitihän se käydä kokeilemassa. CoreBallissa teemana on sisäisten vatsalihasten löytäminen. Pallo on yllättävän pieni, itse ainakin odotin isompaa, mutta pieni on usein pippurinen ja tuskaa aiheuttava. Niin tämäkin. Ai voi hellantuuteli, että teki taas oikein kipeää etsiä niitä lihaksia. Palloa käytettiin ristiselän alla, jalkojen välissä, yläselän alla ja samalla etsittiin lihaksia. Voihan huuto. Rauhallinen pimeplipompelimusiikki soi taustalla ja ohjaaja puhui rauhallisella äänellä, mun teki mieli välillä kiljua, kun teki niin kipeää, mutta kaikki olivat niin rauhallisia, liikkeet tehtiin rauhassa, musiikki ihanan kelluvaa ja mä kelluin tuskissani. Pallon kanssa treenaaminen tuntui todella tehokkaalta ja suosittelen lämpimästi rauhallisen menon ystäville. Mulla kerta jäi kyllä tuohon. Ihan vain sen takia, että itse kaipaan vauhtia, räjähtävää puskemista, kovaa hikeä, sitä että voin huutaa tuskaa, että ei tarvitse pidätellä itseään.

Muutosta muuten näkyy. Sen lisäksi, että olen puskenut itseäni äärirajoille liikkumisessa, olen leivän syönnin jättänyt pois. Ja se tekee pahaa. Olen aina syönyt paljon leipää, ja opiskeluaikoina taisin elää vaan leivällä. Nyt, kun sen olen jättänyt pois, olen huomannut, kuinka paljon paremmin voin. eikä muuten turvota. Eikä kaasuta. Surku yllä siinä, että eilen laitoin lapsille patonkia, valkosipuli- ja yrttivoilla, nam. Jouduin syömään pari (4) palaa ja tuli kärsittyä loppuilta ja yö. Vatsa oli todella kipeä ja turvoksissa. Nyyh, pakko todeta, että en voi enää herkutella patongeilla.

Muutos kuvina: seuraava kuva ei ole herkkohermoisille:

Viiden synnytyksen jälkeen vatsanahka eikä vatsa ole kovinkaan kaunis näky

uuh, mitä raskausarpia, no ne kannan ylpeydellä ja rakkaudella. Mutta löllypömppöä en.

Tähän törmäsin eilen aamulla ja vaikka mieheni on sitä toitottanut, en itse ollut sitä ymmärtänyt. Muutos on silmissä näkyvä. Onhan tässä matkaa ja voisihan sitä muokata vaikka kuinka paljon, mutta hei, kyllä mä saan aika iloinen olla onnistumisesta. Painoani en tiedä, suunnilleen kyllä, se ei ole tärkeää. Mikä mulle tässä on ollut tärkeää, on se että voin hyvin, kehoni voi paremmin, mieleni voi parmmin ja se heijastaa kokonaisvaltaisesti perheenikin elämään.

Saako juoneena saada sairaskohtausta?

Viime aikoina on puhuttu paljon ihmisten välipitämättömyydestä toisiamme kohtaan. Aihe on tärkeä, eikä siitä saisikaan vaieta, jospa joskus oppisimmekin jotain. Muutenkin kuin vain oman nilkan kautta.

Siitä tulikin tapahtuma mieleeni, kun olimme tuossa menneellä viikolla Helsingissä ulkoilmakonsertissa #rockin'Hellsinki. Se, että olimme anniskelualueella antanee ihmisille (jotka myös ovat anniskelualueella) syyn kuvitella, että kaikki kaatumiset tai onnettomuudet ovat kännäämisen syytä. Mies kaatuu vieressä, on juonut (juu, kaksi olutta), saadessaan vakavan krampin selkäänsä ja jalat pettivät alla, kaatui maahan. Kaatuessaan yritti ottaa tukea ja osui vahingossa lähellä olevaan henkilöön, mies pyytää anteeksi, mutta jonka seurue rupesi välittömästi sättimään juopoksi ja sitä seurasi "mene muualle" huutoja rumemmalla kielenkäytöllä. Erittäin pikaisesti paikalle tulleet järjestysmiehet olivat paremmin tilanteen tasalla, onneksi. Auttoivat ensiapuun ja ensiavussa oli hieno ja osaava henkilökunta. Kiitos heille siitä.
Kuitenkin päällimmäiseksi jäi ikävä maku. Onko todella noin? Antaako anniskelualue oikeuden sulkea silmät? Toki juopuneet varmasti aiheuttavat paljon ylimääräistä hälinää ja muka-sairastumisia, mutta antaako sekään oikeutta silmien ummistamiselle ja töykeydelle?

Ja samaan hengenvetoon totean itseni ikäväkseni syyllistyneeni samaan. Juhannusjuhlissa eräs  alkoholin vaikutuksen alaisuudessa oleva henkilö kaatui lähelläni, kaatui väkijoukkoon. Sättimisen sijaan väkijoukko auttoi hänet ylös,  auttoi istumaan ja kysyi vointia. Hän oli lyönyt päänsä ja seurue seurasi hänen vointiaan hetken aikaa. Henkilö päätti itse lähteä, mutta hetken matkan päässä tarvitsi taas apua. Oma seurue oli lähempänä ja sai apua sieltä. Myöhemmin paikalle soitettiin ambulanssi. Tämä henkilö oli muutama päivä sitten päässyt sairaalasta ja sairaalahoidossa hän oli ollut veritulpan vuoksi. Onneksi on tämän seurueen kaltaisia ihmisiä, minä tyydyin seuraamaan tilannetta kauempaa, en käynyt kysymässä vointia, en auttanut. Sen häpeillen myönnän. Toisaalta, kuinka paljon auttajia tarvitsee, kun saa tarpeellisen avun ja hoidon, mutta silti tunnen piston.

Toivon meille kaikille avarampaa katsetta, viisautta ja tyyneyttä toimia oikein tulevaisuudessa. Ikinä ei tiedä. Ei taustoja, ei mitä tuleman. Ikinä ei tiedä.

Ei pässimpää menoa

Kesäviikot ja -viikonloput menevät hurjaa vauhtia, tuntuu menevän nopeammin kuni muina vuodenaikoina, oli kelit mitä tahansa. Lasten lomat tietenkin on yksi tekijä. Meilläkin on kotona kaksi koululaista, joille pitää keksiä kokoajan tekemistä, varsinkin kun on kylmää ja sateista, eikä "mitään tekemistä", "mulla on tylsää" huuteluita lähes tauotta. Ensi kesänä onkin jo kolme koululaista, ties mitä temppuja silloin saa tehdä.

Onnekseni siedettävän matkan päässä on ihana kotieläintila, jossa kuvan kaveri asuu. Siellä saamme tuntitolkulla kulutettua aikaa. On kalkkunoita, kanoja, pupuja, heppoja, sikoja, vasikoita, lampaita..... 8 v tyttäreni oli aivan murheissaan huomatessaan, että hänen lempivasikkansa oli kadonnut. Itki suurta huutoa, että hänen lempparinsa on syöty. Olen aika varma, että jossain vaiheessa, vaikka olenkin selittänyt, mistä lihaa saadaan, tulee jollain mun lapsistani stoppi lihansyömisen kanssa. Elkeitä on jo ilmassa.

Kokko lämmitti mukavasti ilman ollessa vähemmän lämmin.

Juhannusaatto ja kokko. Lasten myötä siitäkin on tullut entistä tärkeämpi perinne. Muistan niitä omia lapsuuden juhannuksia, kun vanhempieni kanssa lähdimme etsimään kokkoa autoille ja auton ikkunasta tuli nähtyä muutama, tapahtumissa en muista käyneemme, siltikin on kauniit muistot niiltä ajoilta ja kokko jäi tärkeänä mieleen.
Meidän kylän juhlat ovat aina mukavia, siistit ja lapsiperheille hyvät, aloitetaan ajoissa ja loppuukin kivan aikaisin ja paljon tuttuja.

Juhannuksen jälkeen olikin kiva taas lähteä rääkkiin. TRX raskaassa muodossa oli taas juuri sitä, mitä odotinkin. "Jaksaajaksaaa" huutoja, "lantioylööööööös" "keskivartalo tiukkana!".  Ai voi tuskaa, kun mä huusin taas, kun piti juosta hihnoissa, ei se niin mene. Jalat hihnoissa, piti saada takapuoli ylös ja juosta siinä, pitäen hihnat suorina ja p**se ylhäällä. Ei pysy, ei pysy, vaikka ohjaaja kuinka huutaa "pidä se ylhäällä".

 Tunnin jälkeen jäätiin hetkeksi juttelemaan, niin johan siinä välissä ehtikin hieman toipua ja kotiin päästyä piti mennä taas koiran kanssa sateeseen juoksemaan. Eipä tuo meidän rekku juurikaan sateesta välitä, eikä juoksemisesta, että sinänsä lyhyt lenkki oli, mutta tulipahan sekin tehtyä. Rullaa päälle ja hyvä olo.

Viikonloppu hunningolla

Viikonloppuna oli kauan odotettu isin ja äidin kahdestaan päivä. Olin ostanut miehelleni joululahjaksi liput Rockin' Hellsinki tapahtumaan liput ja pyysimme ystäväpariskuntaa mukaan. Mieheni vanhin tytär tuli avomiehensä kanssa meille lastenvahdiksi. Shoppailtuakin tuli. En muista, milloin olisin vaatekaupassa käynyt. Lapsille kyllä on tullut ostettua, juu, mutta omat ostokset on suosiolla jääneet tekemättä. Nyt oli hetki aikaa sille ja sen jälkeen skumpalle.

Tapahtumassa oli esiintymässä Melrose. Oli todella hyvässä terässä! Ukot vanhenee, mutta menossa se ei näy.

 Ben Miller Band. Todella upeaa! Syvän etelän musiikkia ja esiintymisessä oli iloa ja menoa. Kyllä vanhat parrat saisavat vetää aivan parastaan, jos edellisille haluaa pärjätä.












ZZTop. Parrat on jo vanhoja, ja se vähän kyllä jo näkyy. Tämä oli kolmas kerta, kun nähty heidät livenä ja kyllä se on nyt nähty. Taattuja hittejä, väsynyttä soittoa, muuten ihan jees.  

Totuuden nimessä, kyllä sitä itsekin huomaa iän tuomat rajoitteet. Eipä enää keikan jälkee baariin jaksanut rampata, vaan itse kiltisti menin samantien hotelliin ja kaaduin sänkyyn. Aamulla päätä särki ja jalat kipeinä talsimisesta ja tanssimisesta. Ei ihan hukkaan siis mennyt reissu, kivaa oli, hyvässä seurassa! Ihanaa oli tulla kotiin, lapset ryntäsivät vastaan, sylissä kaikki, sain miljoona suukkoa ja halauksien keskeltä 4 vuotias kysyi: oliks kivaa?

Seuraavaa kertaa voikin sitten taas odottaa. Seuraava kyllä on jo kahden viikon päästä, Puistoblues, mutta ne mennään lasten ehdoilla.

Takamus muurahaiskekoon

Lääkitys on vaihdettu beetasalpaajista alfa-beetasalpaajiin. Luettuani lääkeselosteen en viikkoon uskaltanut ottaa lääkkeitä, sillä kohdassa "älä käytä, jos.." lukee mm.

• jos sinulla on hyvin hidas sydämen syke
• jos sinulla on matala verenpaine.
• jos käsiesi ja jalkojesi verenkierto on hyvin heikkoa ja siitä aiheutuu käsien ja jalkojen kylmyyttä ja kipua.

Öööh, ylläolevat olivat yksi syy, miksi tutkitaan ja lääkitään rytmihäiriöiden lisäksi. Toki lääkitys pitää vaihtaa, jos ei apua ole tullut edellisestä. Eikä edellinen juurikaan helpottanut. 

ja haittavaikutuksia:

Hyvin yleinen:

• Huimaus
• Päänsärky
• Väsymys
• Alhainen verenpaine
• Sydämen vajaatoiminta

Ainahan lääkkeissä on haittavaikutuksia, varsinkin alkuun voivat lääkkeet aiheuttaa hieman epämiellyttäviä oloja kunnes keho tottuu. Soitinpa sitten vastaanotolle ja kerroin, etten ole uskaltanut aloittaa ylläolevista syistä. Hoitaja vakuutti, että koska kardiologi (minua näkemättä, mutta toki tutkinut paperini) oli määrännyt lääkkeen ja kyllä nyt kannattaisi aloittaa. Ensi viikolla kuitenkin on labra ja heinäkuun alussa kardiologi taas soittaa. Ennen labraa 3 vrk ilman lääkettä ja tiukka dieetti:

 - ei banaania

 - ei vaniljaa

 - ei suklaata (whaat)

 - ei kahvia (tottunut jo)

 - ei teetä (eiiih!)

itse en kyllä kovinkaan tiukaksi dieetiksi tuota kutsuisi, mutta vältettävät aineet ovat mulle vaikeasti vältettäviä. :)

Mulla on ollut tämän viikon ajan melkein lakkaamaton päänsärky. Jospa se johtuisi siitä, etten ole mitään lääkkeitä ottanut, sillä tämä aamu on toistaiseksi mennyt ilman päänsärkyä. Otin siis eilen illalla ensimmäisen lääkkeen, enkä saanut yöllä kunnolla nukutuksi, koska heräsin jokaiseen tykytykseen, otin aikaa, kauanko kestää, mittasin sykkeen, ja näin jo silmissäni sydänkohtauksen ja mietin jo etukäteen, miltä se tuntuu. Ehkä turhia pelkoja, mutta todellisia ja toivottavasti ohimeneviä. Todennäköisesti kuuluu taudinkuvaan. :)

Jos menis tuohon istumaan, ehkä saisi muuta ajateltavaa..?

Tämän ajan, reilu viikko siis, liikunta tulee olemaan hieman kevyempää. Mä en uskalla vetää itseäni piippuun, pelkkä uimarannan mäen ylös kiipeäminen, vaikkakin se ON todella jyrkkä, ei se nyt niin jyrkkä voi olla, saa minun silmäni sumenemaan ja sydämen hakkaamaan niin, että ahdistaa kaulaan asti. Nyt on pakko hellittää ja ehkä ensi viikon lopussa voi sitten taas vetää normirääkit, niin että voi "nauttia" siitä ja kärsiä oikealla tavalla.

  

Raskas = raskas, onko se niin vaikea uskoa?

Sunnuntaina oli kesän ensimmäinen raskas TRX-tunti. Olen aiemmin ollut kevyessä, joka sekään niin kovin kevyeltä tunnu, mutta tämä, voi jösses. Alkulämmittelyssä tuli jo hiki ja kun ohjaaja totesi, että sitten ruvetaan hommiin, en osannut odottaa sitä, mitä tuleman piti. Yhtä sielutonta tuskaa. Yhteen putkeen kovaa treeniä, vetoa, punnertamista (en pystynyt, lankutin vain) hihnoilla ja kun luulin, että voi hengähtää, tuli cardio-osuus. Cardio-osuudessa vedetään älyttömiä hyppyjä ja loikkia niin nopeasti ja tehokkaasti kuin voi ja seuraavassa cardio-osuudessa polvijuoksua ja tiesmitä juoksuja. Siinä sitten loikittiin hihnojen aja cardio-osuuksien välissä.

Ajatus lakkasi kulkemasta, seurasin vain ohjeita. Loppuvaiheessa ohjeet rupesivat olemaan merkityksettömiä, en ymmärtänyt mitään. Hihnoja piti yhdistää, laittaa vasemman puoleinen oikean puoleisen lenkin läpi ja taas uudestaan vasemman puoleinen oikean puoleisen lenkin läpi. Whaaat? Oli niin aivot muussia, ettei ymmärtänyt sanaakaan. Viikset? Mitkä?
Voittajaolo tuli siitä, että olin hengissä vielä sen treenin jälkeen ja siksi että pystyin kävelemään. Sen verran kova treeni oli, että unohdin kuitenkin kenkäni salille.

Kotiinpäästyäni rupesi ajatuskin kulkemaan edes jonkun verran, tosin ei paljoa, sillä koiraa piti viedä vielä ulos, niin päätin viedä sitten juoksulenkille. Ahhahah, mikä idea, oikea kuninkaiden kuningas. Ensimmäinen kilsa meni ok, sitten tajusin, mitä olin tekemässä. Hullu. Jalat eivät olisi tahtoneet  liikkua enää, mutta pakko oli, että kotiin pääsi.

Kotona oli ihana yllätys: mies oli laittanut valmiiksi rullan ja alustan, että pääsen ovesta suoraan vaan rullaamaan. Ettei se jää välistä, kuten moneen kertaan, kun on niin poikki, ettei muka jaksa. Kyllä sekin teki niin hubaa, että huuto tuli. Mutta kaiken tuskan ja valituksen jälkeen on niin ihana olo. No pain, no gain vaimitensenytmenikään?

Ai niin, olimme lasten kanssa hummaamassa lauantaina.

#moomin

Lauantaina päätimme ihan yllättäen lähteä tuttuihin maisemiin. Kotona ilma näytti pahalta, mutta ajattelin ottaa riskin. 4 vuotias oli koko viikon puhunut halustaan käydä moikkaamassa Muumeja. Turuntiellä vähän ennen Naantalin liittymää loppuivat pilvet. Naantalissa paistoi aurinko ja Muumimaailmassa oli helle. Kiva päivä, ei liian paljon porukkaa, kaikilla oli kivaa. Muumien moikkaamisesta neljävuotiallaa vaan ei tullut mitään, kun pelotti. Kotiin lähdettiin sovussa ja sopivaan aikaan. Ex temporee reissu on aina parhaita! Kellään ei ehdi olemaan ennakko-odotuksia eikä ehdi jännittämään tai matkakuumeilemaan. Äippä unohti hatun kotiin, joten päätä rupesi särkemään iltasella, mutta yritin olla kiukuttelematta lapsille.

#Naantali

Naantalissa viihtyisin kauemminkin, on se niin kaunis ja ihana paikka.

Tiukkaa diettiä ei sitten ole noudatettu, vai?

Whhaat? Hyi elämä. Kasvojen pesun jälkeen vielä tuon näköistä naamassa? Hyi. Ei voi muuta sanoa. Meni kyllä uusiksi mun kasvojen pesuvälineet ja -aineet. Kokeilin siis uutta, herkälle iholle tarkoitettua, kasvovettä (vai mitä lienee olikaan), ja jos tulos on tuo, en kyllä enää entistä käytä. Yökkö. Tämä on mulle nyt niin kova järkytys, että ei siitä sen enempää.

Toinen, oikea järkytys, kävi eilen iltapäivällä, kun kardiologi soitti. Oli saanut Meilahdesta konsultoitua veriarvojani ja sieltä todettiin, että omituista, että vain yksi arvo koholla. Ei ole varmaan tiukkaa diettiä noudatettu. Mitä tiukkaa diettiä? Noudatin ohjeita täydellisesti, en juonut teetä, en kahvia, en syönyt aamupalaa. Jos tämä on tiukka dietti, ihmettelen, mutta nämä oivat ainoat ohjeet, joita sain ennen labraan menoa. Uudet ohjeet pitäisi tulla pian ja uusi labra-aika. Ja menihän se lääkityskin uusiksi. Beetasalpaajat vaihdettiin alfa- ja beetasalpaajiksi. Ja tietenkin menin nettiin, tuohon  ehtymättömään viisaudenlähteeseen, josta siis löysin vaikka mitä aiheesta. Erittäin ikävää, huonoa, mutta myös hyviä artikkeleja, ja jopa sellaisia, joita ymmärsi.

Autonominen eli tahdosta riippumaton hermosto jakautuu sympaattiseen ja parasympaattiseen osaan. Sympaattisen hermoston vaikutukset ­ kuten sykkeen nousu ­ välittyvät adrenergisten reseptoreiden kautta. Näitä reseptoreita salpaavia lääkkeitä, alfa- ja beetasalpaajia, käytetään laajalti vähentämään liiallista sympaattista vaikutusta. (http://www.uta.fi/kirjasto/vaitokset/2005/2005054.html)

Tästä on ollut aiemminkin jonkun lääkärin kanssa puhe. Epäillään, että mun sympaattinen hermosto reagoi turhan liian herkästi esim. stressiin. Ja se vaikuttaa suoraan sydämen toimintaan.
Jiippii. Stressi pois. Sehän onnistuu, ihan keneltä vaan.
Ei nyt auta kuin odottaa hoitajan soittoa, jolta saan uuden labra-ajan ja toivottavasti oikeat diettiohjeet luotettavien labratulosten saamiseksi ja tulosten jälkeen toivottavasti löytyy oikea syy ja hoito.

Siihen asti näillä mennään.

Sä oot jo tehnyt kaikki vauvasi

Viime viikko meni muuten juhliessa lapsia. Ensin oli eskarin kevätjuhla ja joutui pari kyyneltä tirauttamaan eskariopen puhuessa ja antaessa elämänohjeita. "Muistakaa olla omia, ihania, itsejänne." sopii myös meille aikuisille erittäin hyvin. Ja "älkää ikinä lopettako leikkimistä." Lasten jäähyväislaulun laulaminen oli viimeinen pisara minulle. Kyyneleet jo virtasivat, kun toisiksi nuorin jätti päiväkodin ja eskarin taakseen.
Viikonloppuna olikin koulujen kevätjuhla, ekaluokkalainen ja kolmasluokkalainen pääsivät kesälomille, siinä äidin kyyneliä säästettiin. Kolmasluokkalaista harmitti, ettei äiti ehtinyt hänen luokkaansa käymään juhlien jälkeen, sillä ekaluokassa meni koko aika. Tule ensi vuonna mun luokkaan! Mielelläni menisinkin, mutta ensi vuonna vaan on taas yksi ekaluokkalainen, jonka luokassa pitäisi olla, ja tokaluokkalainenkin. Hankalaksi menee, kun ei voi jakaantua. Kolmen vuoden päästä menee taas yksi ekaluokkalainen kouluun, mun viimeinen kouluunmenijä, ja silloin en varmasti ole kyynelehtimättä. Mulla ei ole enää vauvoja. nyyh. Neljävuotias poikani totesi minulle eräänä päivänä ihmeteltyäni lapsilleni, että mihin mun kaikki vauvat on menneet, että "sä oot äiti tehnyt jo ne kaikki". Niinpä. Viisas pieni mies.

Sunnuntaina kaikilla (lue: lapsilla) olikin lepoa. Kaikki kävivät vähän kierroksilla juhlavasta viikosta ja loikoiltiin sohvalla ja syötiin jätskiä. Kolmasluokkalainen (tuleva nelonen) on tehnyt äidille reseptikirjasen, josta löysin oivan raparperipiirakkaohjeen, ja yhdessä tehtiin erittäin hyvältä maistuva piirakka. Oli helppo ohje, jopa sössivä kokki onnistui. Iltapalaksi vielä pannari aamun mannapuurojämistä ja rahkan jämistä, niin lapsilla oli ylimääräinen herkkupäivä. Lasten syödessä pannaria, äiti karkasi lenkille.

Se pitää kyllä sanoa lenkimaisemistani, että kaupunkimaisemaksi aika kiva. Tosin tällä osuudella lenkkiä tie on niin kapea, että auton tullessa on hypättävä ojaan. Usein autoja ei tule samaan aikaan, mutta eilen illalla oli oikein ruuhka; ensin traktori ja sitten heti melkein perään henkilöauto. Mitä ihmettä? Täällä ketään ikinä ole. No, minä pompin punkkien seassa ojissa. Toivottavasti nyt ei punkkeja ollut, mutta tänä päivänä se on ensimmäinen ajatus pöpelikköön hypätessä.

Kävin viikonlopun aikana kahdesti juoksemassa, lauantaina oli paljon helpompi kuin sunnuntaina, sunnuntaina oli jotenkin tahmeaa. Aikaakin meni paljon enemmän, vaikka kuvittelin olleeni reippaampi.

Ja se on muuten näköjään kesä: lupiinit alkavat valtaamaan tienvieriä.