Lihas muistaa, mihin on viimeksi treenatessa jäänyt.
What?
Makasin Liikuntapiste Lavidan lattialla, kaikkeni antaneena, silmät sumeana, veren maku suussa, kun ohjaaja kutsui pyöräilemään. No, olinkin jo valmiiksi lattialla. Tosin mitään en enää pysty tekemään, niin oli kova treeni jo alla. Niin luulin.
Ohjaajan tarpeeksi huutaessa, meneemenee! Oli pakko itsensäkin jo tsempata ja nostaa jalat kohti kattoa. Siitä vaan pyöräilyliikettä vääntämään E-Typen tahtiin, taas. Mutta ei mun lihakset kyllä muistaneet, mihin olivat päässeet viimeksi, ei todellakaan. Ne muisti vaan sen tuskan, mikä pyöräillessä tulee. Se biisi oli varmasti pidempi kuin viimeksi. Se vain jatkuijajatkui.
Välillä hakkasin reisiä ja lonkkia, etten vaan luovuta. Jos mulla olisi ollut kello, olisin ottanut aikaa ja antanut itselleni luvan lopettaa edes samassa kohdassa kuin viimeksi, mutta kun ei ollut.
Joutui vetämään koko biisin!
Jess! Mahtavaa! Sain sen kokonaan poljettua, mutta en mä kyllä sen jälkeen vähään aikaan pystynyt liikkumaan. Mä en tuntenut jalkojani ollenkaan.
Huomenna tai ylihuomenna voikin sitten huutaa tuskissaan sängynpohjalla uimarengasta, koska varmasti hanuri on kipeänä, kyllä mä venyttelin muiden mukana, mutta en ole rullannut (oma häpeä). Huomisen TRX:n jälkeen on kyllä pakko rullata. Torstaina pitää olla kuosissa.
Niin, ja tuli taas lahjoitettua puurolautasellinen, kuntokampanja.fi:n kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti